Rasismi ja syrjintä

Herrarodun Big Brother

Leo Poranen, teksti
Maija Tammi, kuva

Liehuvia kultatukkia ja hailakoita hipiöitä. Suomen Big Brother -kilpailun neljä kärkeä ovat varsin puhdasverisiä arjalaisia. Myös muut kilpailijat näyttivät perussuomalaisilta.

Valtavirran tv-viihde on Suomessa vielä homogeenisen näköistä. Väripilkkujakin löytyy, mutta jos julkkiksen suosio mitataan kansanäänestyksellä, voittajaksi näyttää selviytyvän valtaväestön edustaja.

Mustaa presidenttiä odotellessa välietapiksi käy vaikka musta Big Brother -voittaja.

Tästä puhutaan

– Ei näköjään kuulu kotiopetukseen, yleissivistykseen tahi opetussuunnitelmaan käsitteet "kunnia", "loukkaaminen", "halventaminen".

Inka Partanen: "Oho, mikä näkökulma."
Sari on natsi!
Heili Arjalasta
Piilorasismi
Musta mies Valkoiseen taloon
Geneettisesti ala-arvoinen
Keskustorin Mcdonald'silla joukkotappelu perjantai-iltana
valkoisia europidejä tai toisin sanoen kaukasialaisia
Rotukirjoittelu on huuhaata
SA Big Brother reflects divisions
Johanna Maula, race baiter
6d-lehden mielestä on rasismia, jos suomalaisissa koulukirjoissa on suomalaisten lasten kuvia
Big Brother -haku loppusuoralla - tänä vuonna mukaan myös etnistä taustaa
BB-Akin äiti järkyttyi rasismista
Poliisi taltutti naisen kimppuun käyneen BB-Akin
Blondi tuli taloon!
Hyssyttely ja suvaitsevaisuus iski 'Big Brotheriinkin'
BB-Aki, yksi meistä
Quotes
BB-Akin raju rikoshistoria!
BB-seksiskandaali raivostuttaa miljoonia katsojia
Heikoilla Hangilla

Orjarodun Big Brother
Satojen vuosien häpeä
Slavery in modern Africa
Sosiaalidarvinismi



"Neekerit vievät meidän naiset"

Sylvester löytää useita syitä muukalaisvihalle. Hän uskoo suurimman syyn olevan miesten pelko, että ulkomaalaiset vievät heidän naisensa.

Naisen ja miehen rooli

Musliminainen saa avioitua vain muslimimiehen kanssa, kun taas muslimimies voi avioitua myös juutalaisen tai kristityn kanssa.

Isä ei hyväksynyt tyttären rakastumista - hakkasi kuoliaaksi
Sheik Yousuf Al-Qaradhawi
Aviollisen itsemääräämisoikeuden tilanne Suomessa
Islam ja uskonnonvapaus
MEMRI: Why Muslim Women Can't Marry Non-Muslim Men.......
Pusikossa suhisee
Yellow Fever
Imatran ampuja kuoli saamiinsa vammoihin



Ahvenanmaalaisnuoret inhoavat suomenkielisiä:
Mieluummin somaleja kuin suomalaisia

Ahvenanmaalaiset nuoret haluaisivat saarelleen mieluummin somaleja, albaaneja ja iranilaisia kuin suomalaisia.

Lähde

Ahvenanmaa
Kieli iän ja sukupuolen mukaan maakunnittain 1990-2005

Ruotsi 24 632
Suomi 1 346
Persia 37
Albania 11
Somali 0

Lähde

Pakolaisten sijoittuminen Ahvenanmaalle ja muille ruotsinkielisille alueillemme
Suomenkielisten asema Ahvenanmaalla



Voiko ulkomaalaisen päästää sisään?

Sedu Koskinen puhui Haaga Studia Restonomia-seminaarissa myös kysymyksestä, joka on poliittisesti varsin arkaluontoinen, nimittäin ulkomaalaisten päästämisestä ravintolaan.

"Tällä hetkellä ulkomaalaisongelma on olemassa. Se on pakko nostaa jossain foorumissa esiin. Minulle voi tulla viikossa kymmeniä valituksia siitä, että meillä on käynyt liikaa ulkomaalaisia. Tavalliset asiakkaat kokevat sen häiritseväksi. Ulkomaalaiset miehet eivät välttämättä arvosta varsinkaan naisia. Ryhdytään ihan avoimesta hiplaamaan ja kourimaan ja käyttäytymään huonosti. Se on todellisuutta."

"Ja kun ulkomaalaiset alkavat rähinöidä, se ei ole sitä, että lyönkö minä ensiksi vai lyötkö sinä. Siinä vaiheessa on jo lyöty. Teräaseella tai kolpakolla. Ja yleensä siinä ollaan jollain jengillä. On varmistettu, että jengi on paikalla ja sitten vasta mätkitään."

"Suomalaisethan eivät ole jengiytyvää sorttia. Kun ulkomaalaiset tulevat johonkin paikkaan, sisään ei tulla välttämättä yhtä aikaa vaan ripotellen. Mutta ne ovat siitä huolimatta jengi. Kun suomalainen jengi tulee, ne tulevat kerralla, ja silloin ne plokataan heti, että ettehän te tänne tule. Ne eivät osaa. Ulkomaalaiset tietävät, miten pitää toimia."

Ilmeisesti emme nyt puhu ranskalaisista. Onko olemassa tiettyjä kansallisuuksia, joita on syytä varoa?

"On joo, kyllähän jugot, albaanit ja aasialaiset on aika vaarallista porukkaa. Ja ovathan somalitkin tulleet omana ryhmänään. Ne ovat asuneet täällä jo niin kauan, että ne tuntevat kaikki systeemit ja puhuvat suomea. Ne eivät enää ole ulkopuolisia. Ne ovat aika syvällä näissä systeemeissä. Enkä minä ole rasisti. Olen ollut paljon ulkomailla ja yritän aina ymmärtää mahdollisimman pitkälle, mutta ongelmat ovat faktaa tänä päivänä. Jossain vaiheessa ne saattavat riistäytyä käsistä niin kuin esim. Ruotsissa ja Saksassa on jo tapahtunut."

Lait kuitenkin määräävät, että ihminen on päästettävä sisään ravintolaan hänen kansallisuudestaan ja rodustaan riippumatta.

"Tiedän monta ravintolaa Helsingissä, joihin ulkomaalaiset eivät pääse ollenkaan sisään. Suosituimmissakin ravintoloissa on selkeät säännöt. Niistä ei vain ole puhuttu."


Puristeluunkin tottuu

Tutkijan näkökulmasta yllättävin esiin tullut asia oli etnisyyden korostuminen.
— Kun kysyin tytöiltä, minkälaiset ihmiset heitä häiritsevät sukupuolisesti, vastaukset ylikorostivat maahanmuuttajataustaa.

Toisaalta tytöt olivat myös tietoisia ennakkoluuloistaan.
— Esiin tulivat isien asenteet, joiden rasistisuuden haastateltavat tiedostivat.

Raiskaukset yleistyivät

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Päivi Honkatukia on selvittänyt poliisin tilastoista, että ulkomaalaisiksi tai maahanmuuttajiksi epäiltyjen osuus korostuu tutustumisraiskauksissa. Honkatukian mukaan ulkomaalaisen näköisen miehen väkivallasta saatetaan ilmoittaa herkemmin kuin suomalaisen.

Testosterone, Violence, Gender, and Race
Saivatko somalit porttikiellon?
Ravintola Redrum ja syrjintä
“Youths” and Night Life
Kotimaalähtöistä sorsintaa
Liekinheittimellä tulta päin
Turussa kiistaa ulkomaalaissyntyisten käännyttämisistä yökerhosta
Tulen raivohulluksi, ihan just.
En mene enää Sedun yökerhoihin
Rasismiako Turun baareissa?
Ulkomaalaiset ongelma ravintoloissa?
Sedu Koskinen on natsi
“Sori vaan, mutta meille ei tuollaisia selväpäisiä riitapukareita haluta”
sedu-tuuba
Jihad ruotsinlaivalla
Lipuntarkastuksesta roihahti nuorisomellakka Pariisissa



Sairaanhoitajien kulta-aika Britanniassa on ohi

Ei työ pelkkää auvoa ole Britanniassakaan. Sairaalat ovat monikulttuurisia työyhteisöjä, joissa eri kansallisuudet kohtaavat niin kuin koko maassa. Siinä on viehätyksensä ja hankaluutensa.

Hoitajia on paljon Afrikan maista, kuten Nigeriasta, Ghanasta ja Zimbabwesta, ja myös Aasiasta Filippiineiltä. Australialaiset muodostavat oman tiiviin ryhmänsä.

Mika Laurikainen sanoo, että varsinkin mustilta kollegoilta joutuu joskus kuulemaan rasistisia kommentteja.

Miia Mikkola lisää, että joskus työtoverit ovat kateellisia. "Kuulee kommentteja, että joo joo, sinisilmäisiä suomalaisia tyttöjä, kyllä lääkärit tykkäävät."



Piia-Noora Kauppi

Entä monikulttuurisuus, onko se agendallasi?

“Totta kai. Olemme paljon vähemmän monikulttuurinen kuin muut Euroopan maat. EU ei, kuten aikaisemmin sanoit, näy katukuvassa, eikä se näy myöskään ihmisinä. Helsingin keskustassa voi edelleen pyöriä koko päivän näkemättä yhtään mustaihoista ihmistä!

Ääriliikkeet nostavat päätään
Amnestyn paneeli



27.02.2008

Poliisi oikaisee rasismiaiheista lehtiartikkelia

Tänään 27.2.2008 Aamulehti uutisoi sivulla A8, kuinka rasismin aalto huolestuttaa maahanmuuttajia Tampereella. Vuonna 2007 poliisille kirjatuista rikosilmoituksista löytyy 170 ulkomaalaistaustaista asianomistajaa. Näissä tapauksissa useimmiten kysymyksessä ovat olleet erilaiset omaisuuteen kohdistuneet rikokset (126 kpl). Henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia on ollut kaksikymmentä kahdeksan kappaletta.

Poliisin tietoon on Tampereella tullut vuoden 2007 aikana 16 rasistiseksi luokiteltua rikosta. Kuluvana vuonna vastaavia tekoja ei ole toistaiseksi kirjattu. Jokainen rikos, jossa asianomistajana on ulkomaalaistaustainen henkilö, ei siis ole rasistinen.

On selvää, että rasismia esiintyy Tampereella. Poliisin tiedot eivät kuitenkaan tue lehdessä esiintynyttä käsitystä ”rasismin aallosta”.

Kyseisessä artikkelissa oli lisäksi käytetty alaotsikkona tietoa siitä, että viimeksi viikonloppuna Tampereen keskustorilla olisi puukotettu ulkomaalaistaustaista miestä.

Tampereen kihlakunnan poliisilaitos haluaa oikaista alaotsikossa esitetyn väitteen. Tampereen Keskustorilla ei ole poliisin tietojen mukaan 22. - 24.02. puukotettu ketään. Keskustassa on tapahtunut pahoinpitely, joka sai alkunsa Laukontorilta ja päättyi sivullisen väliin tuloon Keskustorilla. Tässä tapauksessa asianomistaja on ulkomaalaistaustainen mieshenkilö. Asian tutkinta on kesken ja on aikaista sanoa mitään teon motiiveista ja siitä, tullaanko teko luokittelemaan ns. rasismijutuksi.

Tampereella tapahtui kyllä mainittuna aikana puukotus, mutta siinä sekä uhri että tekoon syylliseksi epäilty ovat taustaltaan suomalaisia.

Piilorasismi ja ulkomaalaisten arkipäivässään kokema syrjintä on yhtä tuomittavaa kuin rikosilmoituksiin johtavat teotkin, mutta kansalaisten turvallisuudentunteeseen ja/tai asennoitumiseen voimakkaasti vaikuttava asioiden otsikointi ei rikosmaailman tapahtumien valossa näytä tällä kertaa perustellulta.

Lisätiedot: Komisario Jari Kinnunen p. 07 1874 5507.

Lähde

Käv' rasismin aalto yl' Tampereen
Rasismin aalto huolestuttaa maahanmuuttajia
Tampereen ulkomaalaisia kehotetaan tänään varovaisuuteen heavykonsertin vuoksi

Vuoden 2005 lopussa määritelmää kuitenkin tarkastettiin, sillä oli tullut selväksi, että myös valtaväestöön kuuluva voi joutua rasistisen rikoksen uhriksi.

Lähde

Vuosi
Rasistinen rikollisuus - Lähde
Ulkomaalaissyntyisten määrä - Lähde

2000
495
136 203

2001
448
145 135

2002
364
152 057

2003
522
158 867

2004
558
166 361

Rasististen rikosten määrä kasvoi viime vuonna
Racist Hoaxes ( hate crime hoax )



Tikkurilan korttelirallissa on ajettu kymmeniä ajokortteja hyllylle

Rauhalliselta näyttää, kunnes puoliltaöin alkaa tapahtua.

Maahanmuuttajataustainen seurue koettaa polttaa kumia pienellä japanilaisautolla.

Viereisen poikaporukan ilmeet tuimentuvat. Kalju, lyhytkaulainen valkonaama hyppää Bemarin rattiin ja kaahaa keskelle pihaa. Valkea auto alkaa pyöriä hyrränä, kumi palaa ja asfalttiin piirtyy kaksi mustaa ympyrää. Pihalla savuaa.

Kaljupää palaa kaljaa naukkailevien valkonaamojen keskelle sankarina. Ilmassa löyhkää palava kumi ja testosteroni.



SUOMALAISET RASISTEJA?

K:
Onko suomalaiset rasisteja?

Biaudet:
"No mun mielestä rasismia on Suomessa hyvin paljon, mutta en mä voi sanoa, että suomalaiset ovat rasisitisia, mutta Suomessa on rasismia".

Veijalainen:
"On siinä sellaisiakin piirteitä, mutta sanoisin, että suurin osa ei ole edes rasismia, rasismin kanssa mitään tekemistä. Meillähän jotkut, eräät piirit lyövät rasistin leiman heti kun joku arvostelee esim. ulkomaalaisten määrää maassa, joka on täysin vapaa mielipiteen ilmaisu, eikä siinä ole mitään rasismia mukana välttämättä. Mutta meillä käytetäään rasisimi-sanaa aivan, aivan liian paljon, väärin"

Onko Mekkaan mänijöitä



Katso video ja klikkaa (more), niin näet videon aiheeseen liittyviä linkkejä.
Truth About Cronulla Part1
Kajaanin pizzeriakahakan tuomiot julki
Big Brother aiheutti rasismiskandaalin Britanniassa
Shilpa Shetty voitti Britannian Big Brotherin
Rasismin tila Suomessa
Asunto Petterille, Bairille vai Mohamedille?
Suvaitsevaisuutta lisätään koulujen Särmä-projektilla



Positiivinen syrjintä

Martin Luther King Jr - I Have a Dream
Johnny Rebel - Affirmative Action
Paletti-palkinto
Dettmann: Ulkomaalaiskiintiössä haisee rasismi
Fire service bans white men from open days
Positiivista rasismia, Malesian bumiputrat ja suomenruotsalaiset
Syrjintä on laissa sallittua
Vihreää logiikkaa
Älä äänestä vihreitä
Monikulttuurisuuskiintiö : 2
Vieraiden kielten opettajien maahanmuuttajakiintiö
VPM hakee kiintiöopettajaksi
Maahanmuuttajaneuvosto haluaa enemmän maahanmuuttajia kaupungin palvelukseen
The Opportunity Costs of Affirmative Action
Students appeal against positive discrimination
Myös positiivinen syrjintä on syrjintää
When quotas replace merit, everybody suffers
Affirmative action for immigrants
Slovakia Bans Positive Discrimination Legislation
Affirmative action around the world
No Affirmative Action, No Black Jobs?
Ten Myths About Affirmative Action
THE AFFIRMATIVE ACTION HOAX
Affirmative Action Under Attack
Talking About Affirmative Action
Racial quotas led Pietersen to leave South Africa
US court ruling could end positive discrimination
Positive Discrimination, a Racist Hypocricy
Not-so-positive discrimination
Why positive discrimination is a positively stupid idea
Police heads debate ethnic quotas
Affirmative Action Works!
Affirmative action
Julkisen sanan neuvoston päätös
Kiinalaiset julistettiin "mustiksi" Etelä-Afrikassa
Court rules SA's Chinese are black
Quotas call by black police group
'Race quota' blamed for courts crisis
Race quotas 'needed to end divide in schools'
US universities in race quota row
Council denies race quota plans



Suomeksi
Äärisuvaitsevaiset nyt tarkkana: nainen kähmii naista : 2
Auts!!
Kultainen sääntö
Vaisto
Vainoharhaisuus
Ennakkoluulo
Termin "rasismi" inflaatio
Narkomaania ei haluta naapuriksi
Piilorasismi kukkii Ruotsin vaalikentillä
Onko Suomi rasistinen maa?
Onko pelko rasismia?
Venäjä huolissaan ihmisoikeuksista Suomessa
Turbaanimies ei päässyt Disney Worldiin töihin
Miten ennakkoluulot muualla?
Rasismin torjuminen koulussa
Resident Evil 5 – rasismia vai idiotismia?
Rasismista
Eräs ensimmäisistä varhaisista valonpilkahduksista pimeydessä
Clint Eastwood: Suu kiinni, Spike Lee!
Viisukonkari uskoo rasismin aiheuttaneen brittien euroviisufiaskon - 2 - 3
Oikeus ratkaisi ihonvärikiistan USA:n kouluissa : 2
Susanna Sievinen etsii pitkiä ja vaaleita suomalaisia
Hallinto-oikeus: Helsinki syrjinyt maahanmuuttajataustaisia lapsia
Kosmetiikkajätti L'Oréalille tuomio rotusyrjinnästä
Tinttiä syytetään rasistiksi
Porilaisen tanssiseuran puheenjohtaja saa syytteen syrjinnästä
Rasistinen rikos johtaa tuomioon hyvin harvoin Suomessa
En ole rasisti, mutta...
Miten voitte olla itse noin rasistitisia ja suvaitsemattomia
Kylähullut-yhtye saa moitteita vähemmistövaltuutetulta
Arkipäivän rasisimi naamioituu kavalasti
Huippumalli-kilpailusta pudotettu Tatjana syyttää järjestäjiä rasismista
Erilaisuus ja sen sietäminen
Suomessa vähätellään rasismia
Onko rasismi Suomessa ongelma?
Kuka pelkää mustaa miestä?
Suvaitsevaisuudesta
Rasistille kyytiä
Rasismista
Rasismi kytee puolin ja toisin
Neekereitä onko heitä
Rasismista
Rasismia ranskalaisessa soppajonossa
Viking Linellä tutkitaan rasismiepäilyä
Eväsleipä takavarikoitiin ruotsinlaivalla
Piilorasismi kukkii Ruotsin vaalikentillä
Rasismi ja oman rodun arvostus
Rasismi, monikulturismi ja kansallismielisyys
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Vähemmistövaltuutetun rasismi
Osapäivärasisti
Rasistiset teinit
Rasismista
Neek. onko heitä
R.O.T.U.
Gallup rasismista
”NYT MÄ OON SUOMALAINEN ... VARMAAN”
Rasismi Suomessa -raportit
Enemmistö ei ratkaisisi työvoimapulaa maahanmuuttajilla
Rotuoppisivustot tutkintaan
Bush vaatii uusia lakeja torjumaan geneettistä syrjintää
Neekerikammon nujertaja
Anna Sjödinille luettiin tuomio
Sosialisti erotettiin puolueesta rasismin vuoksi Ranskassa
Obama tuo rotujännitteen Yhdysvaltojen presidenttikilpaan
Yle syrjii pienpuolueita?
Suomessako rasismia?
Neekerikammo lävistää meidät
Etnistä syrjintää koskevat ilmoitukset lisääntyneet
Rasismilla syyllistetään
Rasismia toisin päin?
Suvaitsevaisuutta Suomen kansalaisille
Potkut katuväkivallalle
"Sisäsiittoista rasismia"
Rasistisesta kiihottamisesta rikos EU:ssa
Rikkinäiset peilit
Robert Stefanovic
Kenen itsenäisyyspäivä?
Arvolatautunut neekeri
Kotirauhan rikkojien tuomiot eivät muuttuneet hovioikeudessa
Venäjän kommunistit suomalaisille: Älkää myykö maitanne!
Rasistinen väkivalta leimahtaa Tanskassa
"Meistä tuli taas manneja"
Lehdille tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Milloin rasismi on oikeasti rasismia?
Sony hyllytti rasistimainoksen
Tytöille parempi koulutodistus samoilla tiedoilla
Espanjalaispomo: Hamilton ei joutunut rasismin kohteeksi
Poliiseja rasisteiksi nimitellyt sai hovissa sakot kunnianloukkauksesta
Vihamielisyys islamia kohtaan on uusi rotusyrjinnän muoto
Rasismisyytökset aikaansaanut Halle Berry -kuva julki
Rasisti potki tyttöä päähän Espanjassa
Rasistinen viesti
Rasistinen huutelu lievensi pahoinpitelyä
Tieteellisen rasismin uusi tuleminen
Wesley Snipes: Verottaja on rasisti
Kolumni: Ei saa sanoa neekeri
Naisten parkkipaikat laittomia
Rikosseuraamusvirasto rikkoi tasa-arvolakia suosimalla naisia
Siivousfirma ei saa mainostaa suomalaista siivoojaa
Mummo lahjoitti miljoonia siirtolaisuuden vastaiseen työhön
Uppsala yrittää lievittää kieliriidan luomaa kiukkua
Helsinkiläiskoulu kielsi äidinkielen puhumisen tunneilla
Suomen kielen käyttö porvoolaisessa koulussa

Englanniksi
Jackie Arklöv
Kriss Donald
Channon Christian and Christopher Newsom murder
Zebra murders
Denouncing White Christians Is OK
Anti-white United Nations Advertisement
'Swedish only' at Landskrona school
Is Africa dumb or just really stupid?
Pork soup for homeless is not racist ploy, says French judge
Police seize golliwogs in racism probe
Walgreens sued over 'race bias'
UK Islamists Want Muslim Schools Because Brits Are “Racists”
Politician fined for Albanian comments
Somalia tops list of countries where minorities most under threat
University to students: 'All whites are racist'
Racism and race crime redefined
Racial murders: nearly half the victims are white
Cartoons protester found guilty
Cartoon protester guilty of soliciting murder
Poll: Finland’s “uneducated” do not see immigration as solution to labour shortage in Helsinki region
Finnish man becomes governor of Najaf, Iraq
Racism not limited to West
I don't like white people, they're mean
I'm racist because I'm white?
Is political correctness stopping police ending the misery of the teenage sex slaves?
A Girl Like Me
Black beauty contest criticised
Are Ethiopians truly Black?
Racism against Whites
Is Mexico's racism problem driving the U.S. immigration problem?
'All whites racist' indoctrination revived!
Racism Rears Its Ugly Head in Mexico
9 Youths Convicted in Halloween Beatings
College party sparks racism row
Racist Mexican Gangs "Ethnic Cleansing" Blacks In L.A.
Kemi Seba, leader of the Tribe Ka
Kemi SEBA - Has France Asked For This?
Leader of Black anti-Semitic group arrested in France
Hatred in a head count
Cherokees eject slave descendants
The town branded too white and too British
Schools: 'promote race relations or close'
Color Blindness ?
Caucasophobia?
Human Biodiversity Forum
Brazzil Brief
Race and Stuff
'Racially insensitive' ad taken off air - Skins Commercial: Beyond Reason
Muhammad's Own Words
Racism: Beyond black and white
Articles on race, racism, and white privilege
The color of cool
Accused of 'acting white'
All-white schools told to mix with other races or be labelled 'failing'
Television’s disappointing lack of diversity
Zimbabwe's Mugabe urges blacks to 'strike fear in heart of the white man'
Robin Page compensated over 'race' arrest
How I nearly lost my business
Bacon gift to Muslim officer costs Pc's job
Rape victim afraid of being called a racist
Colorlines
Racialicious
Ethnic Majority
More Kenneth Eng On Whites
WHITE WATCH
STUC delegates are urged to guard against increasing racism
Is gingerism as bad as racism?
Motorist told flag could be racist
Rape victim afraid of being called a racist
UK: Jail Time for Revving Engine in a Racist Manner
Academic Racists
Police investigating videotaped attack on Ocean View teen
Ex-footballer Ian Wright in race row with African traffic warden
Intel apologises for 'racist' computer ad
The Myth of Mahatma Gandhi
Exposing the Modern Racist Paradigm
Jena Six
Is Sarah Kreager The White Rosa Parks?
Racism in the NFL
Fans back Morrissey in 'NME' racism row
Fake Hate Crimes Recognized?
Tanzania fear over albino killing
FOX TV Reporter Refuses to Give In to Skin Disorder Turning Him White
Ruminations of a Racial Realist
The Color Blind Society: Whiteness as the Default Standard
The End of Racism: New Prospects for a Color-Blind Society
Immigration: What is the Liberal Stand?
The Race and Ethnicity collection
'They must go or we will kill them'
Racism: We Are All Guilty
Isn't racism natural?
Albinos, Long Shunned, Face Threat in Tanzania
Public pool bars father and son from its 'Muslim-only' swimming session

Fotbollströjor stoppade på skolfotot

Joukkotuhonta
Genocides in history
The worst genocides of the 20th Century
Genocide Watch