Ulkorajojen vartiointi rasistista

Asuin vuosina 2002-2004 Espanjan aurinkorannikolla. Välimeren toisella puolella näkyi Afrikan manner, suunnilleen yhtä lähellä kuin Viro Helsingistä.

Katsellessani Afrikan puolelle minut valtasi viha, jonka aiheutti EU:n harjoittama rasismi Afrikasta tulevia pakolaisia kohtaan.

Itselläni on kolme lasta, jotka kaikki ovat tervetulleita mihin EU-maahan tahansa, ja muuallekin – mutta esimerkiksi marokkolaiselle lapselle tilanne ei ole sama.

Afrikan mantereelta tulossa olevilta aikuisilta ja heidän lapsiltaan pääsy Eurooppaan suljetaan vetoamalla muun muassa terrorismin lisääntymiseen Euroopassa.

Miksi Suomi muiden Euroopan maiden mukana on mennyt Yhdysvaltojen asettamaan miinaan, jossa kaikki laittomasti Eurooppaan tai Amerikkaan pyrkivät ovat terroristeja, tai muuten uhka yhteiskuntarauhalle?

Todellinen syy on eurooppalaisten itsekkyys oman hyvinvointinsa suhteen, sekä se harhakuva, että olemme parempia ihmisiä kuin muut.

Häpeän Suomen osallistumista laittomien pakolaisten kiinniottamiseen Espanjan vesillä. Millä ihmeen oikeudella suomalainen rajavartija sanoo tuhansien kilometrien päässä kotiaan: “Kuules, tänne Eurooppaan sinä et ole tervetullut, vaikka olet kotoisin muutaman kymmenen kilometrin päästä rajalta.”

Terrorismin, ja yhteiskuntarauhan rikkomisen uhka eivät saa tehdä Euroopasta sisäänlämpiävää unionia, kuten Israel on yksittäisenä kansakuntana.

Jokapäiväisistä kuvista Israelin harjoittamasta ihmisoikeuksien polkemisesta ja viattomien ihmisten tappamisesta voi tulla tällä vauhdilla Euroopan arkipäivää.

Teijo Romppainen
Helsinki

Lähde: Helsingin Sanomat – Mielipide 18.6.2006

Kommentit: Ulkorajojen vartiointi rasistista : Vetääkö sanattomaksi?

Laiton siirtolainen - muiden armoilla vai ajan hermolla?
Tiede -lehden kritiikkiä
Maaria Ylänkö: Kehitysmaa tulee kylään
Importing poverty
3rdworld
A World of Walls
Stupidity Without Borders
Schengenin sopimus
Kunnallisvaalit
Ääniä kunnallisvaalissa
Eduskunta vaalit 1995
Fuengirola
Faktoja Israelista
Laiton siirtolaisuus Afrikasta EU-maihin väheni selvästi
Suomi ei lähetä merivalvontakonetta Kanarialle



Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia

Eduskuntavaalien lähestyessä toivoisin rohkeaa keskustelua siitä, miten Suomen ikääntyvä väestö tulevaisuudessa hoidetaan. Yksinkertaisin tapa olisi aktiivinen maahanmuuttopolitiikka. Suomessa on Euroopan maista vähiten maahanmuuttajia, mikä on seurausta vuosikymmeniä kestäneestä tiukasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiukka linja tuntuu olevan sitkeässä. Surullinen esimerkki on sisäministeriön ja työministeriön kädenvääntö muutamasta pakolaisesta.

Kielteiset asenteet maahanmuuttoa kohtaa perustuvat valheelliseen myyttiin sinisilmäisestä ja vaaleatukkaisesta Suomen kansasta, joka sitkeydellään pärjää globaalissa maailmassa.

Esimerkkejä toimivasta maahanmuuttopolitiikasta löytyy Ruotsista tai Kanadasta ja Yhdysvalloista. Pohjois-Amerikan yhteiskunnat imevät nuorta työvoimaa kaikkialta maailmasta samalla kun Euroopan unioni tekee parhaansa muuttaakseen Euroopan vanhainkodiksi ja ulkoilmamuseoksi tiukalla politiikallaan.

Maahanmuuttajat tuovat yhteiskuntaan dynamiikkaa, sopivasti ahneutta ja kulttuurillista monimuotoisuutta. Hyvin usein maahanmuuttajat luovat työtä.

Kun Suomeen 1990-luvun alussa tuli muutama tuhat somalia, Suomi oli lamassa, mikä tuki rasistien ja muiden sellaisten mielipideilmastoa. Nyt Suomella menee hyvin. Nyt on aika pitää huolta siitä, että hyvinvointia riittää myös tulevaisuudessa.

Suomi voisi helposti ottaa vastaan 500 000 siirtolaista. Järkevä maahanmuuttopolitiikka panostaisi kielenopetukseen ja tekisi siirtymisen työmarkkinoille vaivattomaksi.

Tietenkin suurten siirtolaismäärien vastaanottaminen tuo mukanaan sopeutumisongelmia: polttopulloja kebabravintoloihin ja rasismia työmarkkinoilla. Tämä on kuitenkin siirtymävaiheen, yhden tai kahden sukupolven, kestävä ylimenovaihe.

Monikulttuurinen Suomi voisi olla myös hieman hauskempi paikka elää.

Pekka Niemi
Helsinki

Lähde: Helsingin Sanomat – Mielipide 18.2.2007

Kommentteja

Hallittu maahanmuutto edistää integraatiota

Pekka Niemi kirjoitti mielipidesivulla (HS 18.2.), että maahamme tulisi ottaa jopa 500 000 maahanmuuttajaa, koska muutoin maamme eläköityy muun Euroopan tavoin.

Niemen mukaan maahanmuuttoon on Suomessa suhtauduttu liian varovaisesti ja turvallisuushakuisesti, ja että muun muassa Ruotsissa ja Yhdysvalloissa on onnistuttu erinomaisesti tässä asiassa. Rohkenen olla eri mieltä.

Kannattaa tehdä opintomatka esimerkiksi Berliinin Kreutzbergiin, Tukholman Tenstaan tai joihinkin ongelmalähiöihin Pariisissa ja Yhdysvalloissa, niin totuus alkaa paljastua.

Näissä maissa maahantulo on ollut kontrolloimatonta ja valtaisaa, ja valtavat määrät eri kulttuureista tulleita ihmisiä on asutettu samoille alueille. Samaan aikaan alkuperäiset asukkaat ovat muuttaneet muualle.

Uudet tulijat ovat keskittyneet toimimaan vain omiensa parissa, jolloin terve mukautuminen asuinmaan kulttuuriin ja yhteiskuntaelämään on jäänyt vajaaksi.

Seurauksena ovat olleet sitten syrjäytyminen, mellakat ja väkivalta puolin ja toisin.

Sellainen integrointi ei ole kenenkään etu, ei maahantulijan eikä valtaväestön. Myös turvallisuusnäkökulma on ehdottoman perusteltu.

Kulttuurivaihto on positiivista muun muassa tarveharkintaisen työperäisen maahanmuuton, opiskelijavaihdon ja turismin muodossa. Näin voi syntyä sitä tervettä uutta yrittäjätoimintaakin.

Sen sijaan ammattitaidottomien ja täysin toisenlaisista kulttuureista saapuneiden ihmisen runsas maahantulo ei tervehdytä maan tilannetta eikä pidemmän päälle näiden tulijoidenkaan elämää.

Humanitaarisessa pakolaisuudessa on ehdottomasti koko maailmanlaajuisesti inhimillisintä auttaa ihmisiä heidän kotimaassaan tai sen lähialueilla sotien tai katastrofien keskellä ja auttaa tietotaidolla heidän maitaan jatkossa.

Voisimme ottaa seuraavaksi teemaksi suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisen kynnyksellä myös 250 000–300 000 työttömän suomalaisen saamisen työelämään (lukuihin on laskettava mukaan mm. työllisyyskurssilaiset).

Lähde: Helsingin Sanomat – Mielipide 23.2.2007

Kauppalehti : LOT : Uusi Viesti : Ei Näin - Niemi



Kafir Dhimmi:
Muutama maailmankansalaisen kommentti kysymykseen. Mitä kysyisit suomalaisuustestissä?

Suomalaisuuden asteet
JiiM | 6.7.2007 0:42

..sarkastisesti erään tutun ulkomaalaisen määritteleminä:

1. Opi unohtamaan kaikki hienostelu juomisen aikana ja pyri ainoastaan tukevaan humalaan

2. Politiikassa älä valitse itse, vaan katso, miten tuuli puhaltaa ja käänny sen mukana (esim. "..Ruotsissakin on tehty..")

3. Vastaa suoriin kysymyksiin aina käyttäen sanoja "ehkä" tai "enpä tiedä (varmasti)"

4. Opettele pitämään ja totuttele pahaan ruokaan

5. Aina kun menet julkiseen liikennevälineeseen, muista: älä hymyile, älä puhu normaalilla tai sitä kovemmalla äänellä, paitsi kännykkään tai kännissä

6. Pyri eroon hiljalleen kokonaan lähikommunikaation käytöstä ja siirry mieluiten kokonaan viestimään vain kännyköillä

..joku muu voi jatkaa :)

Suomi-tietoutta
lilla my | 6.7.2007 11:04

Pitäisikö ajatella asia toisinpäin ? Mitä vähemmän ulkomaalaiset tästä maasta etukäteen tietävät sitä todennäköisempää on, että he tulevat tänne edes vähäksi aikaa ns. koekaniineiksi.

- ruoka jo mainittiin, vielä toistona urk ja yök (Ylen ohjelma Mamma Mia oli oiva osoitus siitä mitä kökköä Suomessa myydään ruoan-nimellä. Porilaisen pöperöt verrattuna Italiassa asuvan suomalaisnaisen ruokiin olivat jostain, ei kehtaa sanoa mistä. Kys. naisen ilmeestä Suomi-ruokaa maistaessaan pystyi päättelemään, että sonnalle taitaa maistua)

- opettele kyräily, kyttäily ja kateus. Jos onnistut jossain niin naapuri ym.kateus tekee parhaansa, että tunnet kateuden nahoissasi.

- melankolinen, raskasmielinen luonne on avain suomalaisuuten. Esim. uusi "heavy-aalto" on ilmentymä Suomi-sieluun juurtuneesta synkkyydestä

-usko valheeseen "on lottovoitto syntyä Suomeen" ja superbingolottovoitto päästä Suomeen siirtolaiseksi ja unelmien täyttymys jos Suomen kansalaisuus joskus myönnetään

- opettele pitämään alkuperäiskansan junttiharrastuksista kuten pesäpallo, hiihto ja eukonkanto.

- muista, että siitä huolimatta, että Suomi on samalla leveysasteella kuin Alaska ja ilmakin olisi sama jos Golf-virtaa ei olisi, on Suomen luonto ah niin ihana ... kuusimänty-metsäsuo-rämemutajärvi-yhdist elmä se mieltä piristää, viis siitä, että lehtometsiä mm.tammineen ei juuri ole, suomalaisille on aivopesty, että Suomen luonto on KAUNIS ja siihen ei ole vastaan pullikoimista.

- Suomen luonto on kaunis varsinkin kun ajaa läpi pieniä kirkonkyliä, joissa on pari markettiä, joitain neukkuvaikuitteisia toimistorakennuksia, hylättyjä teollisuushalleja ym.

Summa summarum: Mieti kaksi kertaa olisiko Suomelle joku muu vaihtoehto. Hyvinkoulutet, kielitaitoiset ihmiset ei Suomeen vakituisesti muuta kuin poikkeustapauksissa.

Iltalehti löi läskiksi vakavan aiheen!
Elämä Suomessa
Kielitaitoa ja kulttuuria?
Application for Estonian citizenship



Aamulehden kulttuuri- ja ihmisoikeustoimittaja Maila-Katriina Tuominen
Ylänurkka: Toivo ja vapaus käsi kädessä
Toimittajan rasismiuutinen.
Lajinsa ainoa
Vox: Maila-Katriina Tuominen (osa 1)
Meissä jokaisessa asuu muukalainen
Suden hetki
Kulttuuri ja globalisaatio
Rotukirjoittelu on huuhaata
Silminnäkijä: B-ihmiset.
Fiksu somali Turusta

Arkkitehti Jukka Paaso
Helsingin Sanomat
Suvaitsevaisuus on kasvussa
Rasististen asenteiden taustailmiöitäkin tutkittava
Puheenvuoro islamille
Erilaisuuteen sopeuduttava
Kohti kauhun aikaa?
Maahanmuuttaja kaipaa asumaan paikallisten pariin
Kansallisvaltion loppu
Suomalaisissa piirteitä monesta eri kansasta
Ihmisyysrikokset uusin rikostyyppi

Kansanedustaja Anni Sinnemäki

Eurooppa ikääntyy, se on tosiasia. Samoin tiedämme, että Turkissa ja Pohjois-Afrikassa on paljon nuorta väestöä, myös sellaista nuorta väestöä, joka haluaa muuttaa Eurooppaan. Turkin EU-jäsenyyden ja maahanmuuton osalta olemme selvästi eri linjoilla kuin Ranskan tuore presidentti Nicolas Sarkozy.

Vihreän ulkopolitiikan symboli taitaakin olla vapaus. Me haluamme edistää maahanmuuttoa, turkkilaisten ja afrikkalaisten ihmisten mahdollisuuksia liikkua ja rakentaa parempaa elämää.

Lähde



White Flight



Tilaa hieno ViNO-paita! Edessä teksti Migrants Welcome — Bring Your Families ja takana www.vino.fi.

Vihreä Lanka
Tapio Laakso
Elina Rantanen



Sosialistiliitto
SKP
Vasemmistoliitto
Vihreäliitto
Ville Hoikkala
Kommunismi
Kommunistinen puolue
Euroopan uudet uhat
VAPAA LIIKKUVUUS
B-lupa
No Border
No Fortress Europe
Linnoitus ja vastarinta
No Border -rajaleiri Imatralla
Rastafarilaisuus
Kannabis
Siirtolaisuus: uusi ilmiö vai vanha perinne?
Toimiva vastaanottoalue
Anarkismi
Voima
Toimintakalenteri
Häpeän olla valkoinen
Uskomatonta rohkeutta kirkolta
Kuopion seurakunnat suojelevat käännytettyä turvapaikanhakijaa
Ylioppilaslehti kysyy: Mitä mieltä olet maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta?
Saarela vaatii valtionapua myös muslimeille ja bahaille?
Viarasmaalainen ikäihminen Suomessa
Piispat vetosivat 71-vuotiaan kosovonalbaanin puolesta
MULLAH ALI HASSAN
Suvaitsevaisuustesti
Kiihkeitä mielenosoituksia Ruotsin äärioikeistoa vastaan
Kirkon tuore ohjeistus joutuu koetukselle ensimmäistä kertaa

Jussi Halla-ahon vieraskirja
kummia väitteitä : 2 : 3 : 4 : 5
väistämättömyys : 2 : 3 : 4 : 5 : 6 : 7

Blogeja
Esa Suominen
Maahanmuuttajia äkkiä lisää
Mitä jos Suomesta tulisi islamilainen yhteiskunta?
a Finnish Woman's Diary
Repardpo
Eka Bini
Pakolaisryhmä
Jagen renessanssi
Aksu Piippo : 2
Frank Johansson
Rasismia televisiossa
Sini Terävä
Hopeapuu
Kiitos ei
Piian blogi
Usvameri
Jawb