Biometriset passit

Nykyisiä passeja voi käyttää niiden voimassaoloajan loppuun.

Uudet biometriset passit otetaan Suomessa käyttöön kesän lopulla, maanantaina 21. elokuuta.

Passin tietosivuun upotetaan mikrosiru. Siihen on tallennettu koko sivun anti, kasvokuva, henkilön ja passin tiedot sekä turvallisuutta lisääviä elementtejä.

Uudistusta keskiviikkona esitellyt sisäministeri Kari Rajamäki (sd) korosti, että takana on EU:n yhteinen päätös. Hanketta on valmisteltu vuosia.

Seuraava askel otetaan alkuvuodesta 2009, kun siruun talletetaan passin haltijan sormenjälki.

Kolmatta vaihetta, silmän iiriksen käyttöä tunnistamisessa, saadaan Rajamäen mukaan vielä odottaa.

- Tavoitteena on tehdä passien väärentämisestä ja väärinkäytöstä entistä vaikeampaa, Rajamäki kuvasi kesän uudistusta. Rajatarkastukset tehostuvat ja laitonta maahanmuuttoa, järjestynyttä rikollisuutta ja terrorismia voidaan torjua entistä tiukemmin.

Väärennettyjä passeja liikkuu ministerin mukaan maailmalla runsaasti. Esimerkiksi hän kertoi rajamiesten löytäneen yhdeltä ihmiseltä seitsemän eri henkilöllisyyttä.

Biometrinen passi otetaan käyttöön myös siksi, että viisumivapaus Yhdysvaltoihin säilyy.

- Biometriikka maksaa, Rajamäki myönsi. Poliisi ja rajavartiolaitos tarvitsevat yhdessä noin 1,8 miljoonaa euroa lisärahaa syksyn lisätalousarvioon.

Rajavartiolaitos testaa parhaillaan sopivia lukulaitteita. Tänä vuonna otetaan käyttöön muutama laite. Laajasti koneet tulevat rajoille ensi vuonna.

Uusi passi maksaa käyttäjälle Rajamäen mukaan muutaman euron enemmän kuin nyt. Tarkkaa hintaa hän ei määritellyt. Passinhaltijan menot lisääntyvät myös siksi, että passi on uusittava viiden vuoden välein. Nyt passin on voinut saada kymmeneksi vuodeksi. Enintään vuoden passi maksaa 45 euroa ja yli vuoden passi 40 euroa.

Lapsia ei enää merkitä vanhempien passiin, vaan kaikilla on oltava oma passi.

Passien toimitusajan pitäisi nopeutua noin viikkoon. Tarvittaessa pikapassin saa päivässä.

Passikuvan vaatimuksia uudistus kasvattaa. Sisäministeriön lupahallintopäällikkö Anne Aaltonen kertoi, että valokuvaamoihin on oltu tiiviissä yhteydessä.

Kasvojen pitää näkyä selvästi ja suoraan edestä eikä kuvassa saa ilmehtiä. Taustan pitää olla tasainen ja yksivärinen.

Sirusivu on passin kakkoslehtenä. Tummanpunaisen kansilehden sisäpuolelta löytyy vaalealta pohjalta suomalainen hiljainen kesäyön maisema.

Sivun ylälaitaan on kätketty ympyrän muotoon Eino Leinon Nocturnen ensi säkeet: "Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysikuu".

Sivujen pitäisi nyt pysyä koossa

Nykyisen passin käyttäjät ovat joutuneet tuskailemaan kirjasen irtoavien lehtien kanssa. Lupahallintopäällikkö Aaltonen vakuutti, että uuden passin sivut sidotaan eri tavalla. Kokemusten mukaan niiden pitäisi pysyä koossa.

Passien tähänastinen tekijä Setec hävisi tarjouskilpailun hollantilaissuomalaiselle yritykselle. Passikirjaset tulevat jatkossa Hollannista. Tiedot niihin talletetaan täällä poliisin tilauksen mukaan.

EU:ssa Schengen-sopimukseen liittyneiden maiden sisärajoilla ei passia tarvita. Virallinen henkilötodistus riittää. Schengen-maita ovat Suomen ohella Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Hollanti, Belgia, Luxemburg, Saksa, Itävalta, Ranska, Espanja, Portugali, Italia ja Kreikka.

Jäsenmaista tämän järjestelyn ulkopuolella ovat Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari, Tsekki, Slovakia, Slovenia, Malta ja Kypros.

Lähde: Turun Sanomat

PAKOLAISET HUIJAAVAT MEITÄ

Spiikki:
Laittoman maahanmuuton lisääntyminen on Euroopan Unionin maahanmuuttopolitiikan suurin haaste tällä hetkellä.

Veijalainen:
"Eurooppaan pyrkii, pyrkii eri puolilta maailmaa, lähinnä kehitysmaista väkeä, ja käyttävät kaikkia mahdollisia reittejä."
K:
Onko tämä muuttoliike elintasopakolaisuutta?
Veijalainen:
"Siinä on hyvin paljon sitä. Myöskin tällaista, turvapaikkamenettelyn käyttöön, kuin naamioitunutta laitonta maahanmuuttoa".

Spiikki:
Yritteliäs maahanpyrkijä löytää monimutkaisesta turvapaikkamenettelystä aukkoja. Erityisen kekseliäitä järjestelmän hyväksikäyttäjiä on löytynyt somaleista.

Ulkomaalaispoliisin mukaan Suomeen salakuljetetaan päivittäin Länsi-Euroopasta somaleja. Suomessa asuva somali lainaa klaaniveljiltään passeja, joiden avulla uudet tulijat noudetaan Euroopasta tai Afrikasta Suomeen. Tullimiehet eivät erota, että passikuvat esittävät toisia henkilöitä. Tulijat ilmoittautuvat jossakin Suomen sisäosissa turvapaikan hakijoiksi ja väittävät kiven kovaan tulleensa rajan yli Venäjältä.

Suomesta on jo tavoitettu sormenjälkien perusteella satakunta somalia, jotka on rekisteröity turvapaikanhakijoiksi jossakin toisessa pohjoismaassa toisella henkilöllisyydellä. Eräs oli turvapaikanhakijana jopa neljässä pohjoismaassa. Näyttöä siitä, nostavatko he kaikki myös moninkertaista sosiaaliturvaa näistä maista, ei ole vielä saatu.

Myös poliisitutkinta somalilasten salaperäisistä katoamisista on kesken. Poliisi on saanut tietoonsa toista sataa Suomesta yksin poistunutta lasta, mutta mistä katoamisissa on pohjimmiltaan kysymys, ei vielä tiedetä.

Somaliyhteisön mukaan perheet lähettävät lapsiaan arabimaihin suojaan länsimaiselta turmelukselta, mutta viranomaiset epäilevät, että lapsien siirtelyä käytetään hyväksi perheenyhdistämisissä. Lapsen vanhempia vaaditaan perheenyhdistämisen nimissä maahan, ja kun perhe saapuu, ilmenee, että siinä on mukana perheeseen kuulumattomia henkilöitä, joiden omaisia taas vaaditaan paikalle. Näin yhdistämiskeinottelun väitetään pyörivän.

Lähde: Onko Mekkaan mänijöität

Sisäasiainministeriö
Valokuvaohje: Kuvattavan asento
Biometrinen passi
Suomen passeja yritetty käyttää laittomiin maahantuloihin
Ajokortti
Asif Mohammed Hanif
Omar Khan Sharif
British Suicide Bombers on Hamas Tape
Turks spark German passport row
Britanniasta löytyi yli 500 väärennettyä Suomen passia
EU haluaa kerätä sormenjäljet tulijoilta
Kaikki erilaisia, kaikki samanlaisia
Maahanmuutto tyssää sormenjälkiin
Ihmissalakuljetusta EU-maista Suomeen
All Asians Look the Same
How come white people don't all look alike?
Do Asians All Look the Same?
All Look Same?

Rajavartiolaitos
Rajamme Vartijat
Schengenin sopimus
Frontex

Soini: Minne turvapaikanhakijat katoavat?
Suomessa piilossa satoja ulkomaalaisia
Afrikkalaiset vyöryvät Eurooppaan
Isot EU-maat alkavat karkottaa siirtolaisia yhdessä
Espanja palauttaa maahanpyrkijöitä Senegaliin
Suomi lähettää rajavartijoita Kanarialle
Spain halts Senegal deportations
African Migrants Die an Ocean Away
Proposal to Implant Tracking Chips in Immigrants
Missing passport fears
Somalian refugees under suspicion

MASS MIGRATION DAMAGING THE PLANET



Poliisi: Ruotsiin salakuljetettu yli tuhat ihmistä 14.5.2006

Ruotsissa paljastettu salakuljetusrengas on poliisin mukaan "auttanut" ainakin tuhatkunta ihmistä pääsemään Ruotsiin väärennetyillä papereilla. Uppsalasta käsin toimivan liigan jäseniä otettiin kiinni kuluneella viikolla, ja ensimmäiset pidätykset tehtiin viikonvaihteessa.

Modinin mukaan ihmisten salakuljettaminen Ruotsiin on sekä suosittua että kannattavaa toimintaa. Hän uskoo nyt paljastuneen renkaan järjestäneen ainakin tuhannen ihmisen matkan Ruotsiin. Suurin osa heistä on tiettävästi lähtenyt matkaan Lähi-idästä.

– He ostavat koko paketin, johon kuuluvat väärennetyt paperit ja valmis kertomus, jonka he esittävät tänne tultuaan. Tarkoituksena on tietysti saada jäädä tänne, Modin totesi.

Yhden henkilön matkan hinta liikkuu Modinin mukaan useissa tuhansissa dollareissa riippuen siitä, mitä kaikkea "pakettiin" kuuluu. Ihmissalakuljetuksesta langetettavat alhaiset rangaistukset tekevät siitä houkuttelevan rikollisuuden muodon, arvioidaan niin Ruotsissa kuin muuallakin EU-maissa. (STT)

Lähde: Ilta-Sanomat



Norjassa tuhansia laittomia maahanmuuttajia

Oslo. Norjassa asuu useita tuhansia ihmisiä väärien henkilöllisyystodistusten turvin. Eri poliisilähteiden mukaan maassa on laittomasti jopa 10 000 henkilöä.

Norjan poliisin turvallisuuspalvelun mukaan väärillä henkilötiedoilla maahan on viime aikoina tullut muun muassa äärimuslimeja.

Poliisin turvallisuuspalvelun päällikön Jörn Holmen mukaan suurin ongelma on, ettei laittomien maahantulijoiden tarkkaa määrää tiedetä.

Lähde: STT - Helsingin Sanomat: Ulkomaat lyhyesti 7.6.2006

Norjassa jopa tuhansia irakilaisia väärällä passilla

Useat tuhannet Norjassa asuvat irakilaiset asuvat maassa väärällä nimellä ja väärän passin turvin. Asia paljastui, kun Norjan poliisi pääsi Oslossa toimineen väärennysliigan jäljille.
Passit kirjoittanut Irakin Tukholman suurlähetystö myöntää olleensä liian hyväuskoinen ja tulleensa väärennysliigan huiputtamaksi.

Se kuitenkin vetoaa Norjan viranomaisiin, että irakilaiset saisivat jäädä maahan. Norja aikoo lähettää heidät kaikki takaisin Irakiin.

Irakilaisia on tullut pohjoismaihin viime vuosina kymmeniä tuhansia ja yksin kahden viime vuoden aikana Irakin Tukholman suurlähetystö on kirjoittanut heille 26 000 passia.

Suurlähetystö ei tiedä kuinka moni passin saaneista asuu Skandinaviassa väärän henkilöllisyyden turvin.

Lähde: YLE