Suvaitsevaisuuden historia on meillä upea
Jokainen sivistynyt ihminen tietää, että on sopimatonta arvostella ja panetella toisia ihmisiä ryhmänä. Siksi on surullista, että Carl-Gustaf Liliuksen selän taakse piiloutuva Jukka Paaso yksikantaan ilmoittaa maamme ja sen asukkaiden olevan rasistisia, omahyväisiä, alkoholisoituvia jne. (HS 10.3).
On vain niin, että suvaitsevaisuudella ei ole olemassa absoluuttista mittaa, on vain suhteellinen, ja siinä Suomen suvaitsevaisuuden historia on upea!
Itsenäinen Suomi antoi ehkä ensimmäisenä maailmassa kaikille asukkailleen täydet kansalaisoikeudet: juutalaiset, muslimit, ruotsinkieliset, ortodoksit, romanit, saamelaiset, ja ennen kaikkea köyhät saivat vapaasti äänestää, asettua ehdolle, ja käydä vaalikampanjaa.
Tiedämme että tämä on edelleen monelle täyttä utopiaa jopa EU:ssa
Arkipäivän suvaitsevaisuus riippuu siitä, miten ihminen voi: taloudellisen ahdingon nujertama ei ehkä jaksa ymmärtää maahanmuuttajan suojatonta tilannetta, henkensä kaupalla maanpakoon lähtenyt ei uupumukseltaan kenties kykene kielemme opetteluun ja yhteyksien luomiseen. Olisi ollut valtiovallan asia rakennuttaa riittävästi asuntoja kaikkien tarpeisiin, inhimillinen kateus olisi jäänyt pois. Tiedämme ettei niin käynyt.
Mielestäni vaikkapa SPR:n pitäisi jakaa opastuksia maahantulijoille, esimerkiksi tähän tapaan: Ole hyvä tyyppi. Toteuta niitä parhaita puolia joita arvostat toisissa, sellainen pärjää aina. Opettele kieli. Vain siten voit saada yhteyden muihin ihmisiin. Näe vaivaa. Elämän aloittaminen toisessa kulttuurissa vaatii paljon työtä. Ahkeruus ja sinnikkyys ovat hyveitä kaikilla. Mene mukaan. Kerro kuka olet, ja ole kiinnostunut muista.
Hyväksy tosiasiat. Sinusta ei voi koskaan tulla uuden maasi syntyperäistä asukasta. Jos näytät erilaiselta, ei se muuksi muutu, ja lastesi arvomaailma on ehkä joskus sinulle täysin käsittämätön. Maa, josta lähdit menee myös omaan suuntaansa, sitä ei enää ole sellaisena kuin sen itse muistat.
Ole optimisti. Elämä uudessa maassasi voi olla antoisaa ja palkitsevaa, vaikka juuri nyt et sitä huomaisikaan.
Matti Kuronen
Lähde: Helsingin Sanomat - Mielipide 18.3.2006
ISLAM - rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto?
Muslimimaailma vaatii Tanskan hallitukselta anteeksipyyntöä. Mitä Tanskan hallituksen pitäisi pyytää anteeksi? Sitäkö, että se ei ennalta estänyt kuvien julkaisemista? Koska Tanskassa ei ole sensuurikoneistoa, Tanskan hallituksella ei voinut olla etukäteistietoa kuvien julkaisemisesta, joten ennakkosensurointi olisi ollut tekninen mahdottomuus.
Vai pitäisikö Tanskan hallituksen pyytää anteeksi sitä, että se ei jälkikäteen rankaissut Jyllands-Postenia tai pilapiirtäjiä? Minkä lain nojalla Tanska olisi näin voinut tehdä? Olisiko Tanskan pitänyt säätää taannehtiva laki kieltämään Muhammedin piirtäminen niin, että rangaistus olisi ollut juridisesti mahdollinen? Millainen rangaistus sitten tulisi kyseeseen?
Lauantain Hesarissa gazalainen saarnamies onneksi antaa selkeän vastauksen: "Emme hyväksy mitään vähempää kuin vastuullisten päiden katkaisun." Häneen yhtynevät nekin, jotka pitkin Lähi-Itää kiljuvat kaduilla "Sota Tanskalle, kuolema Tanskalle!" Koska kukaan, esim. Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab, ei ole irtisanoutunut näistä vaatimuksista tai kehottanut uskonveljiään malttiin, oletan, että lausunnot edustavat Oikeaa Islamia.
Mullah Krekar, jota Norja ihmisoikeusjärjestöjen ponnistusten ansiosta ei saa karkotettua alueeltaan, ilmoitti, että "sota on jo alkanut". Hänen mukaansa on "yhdentekevää, pyytääkö joku anteeksi vai ei".
Krekar kertoo pelkällä olemassaolollaan jotain kiehtovaa länsimaisesta yhteiskunnasta. Hän on Norjassa pakolaisena. Hän voi ilmoittaa olevansa sodassa isäntämaataan vastaan ilman, että hän kokisi tarvetta pelätä sanktioita. Onkohan Eurooppaa ympäröivässä maailmankaikkeudessa paljonkin paikkoja, joissa voi tehdä näin?
Yritän kuvitella mielessäni tilannetta, jossa eurooppalaiset muuttavat sankoin joukoin pakolaisiksi muslimimaihin, elävät vastaanottajamaiden veronmaksajien kustannuksella, vaativat islamilaisten elementtien poistamista paikallisista oppilaitoksista, puukottavat ja räjäyttävät kuoliaaksi niitä, jotka arvostelevat heidän asennettaan, ja lopulta ilmoittavat olevansa sodassa elättäjiään vastaan. Ja kaiken aikaa muslimiälymystö yhtyisi heidän vaatimuksiinsa ja vaatisi kristittyjen uskonnonvapauden turvaamista. Ehkä tämä sitten olisi mahdollista, onhan islam rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto.
Minua askarruttaa myös se, miksi mullah Krekar, imaami Chehab ja kumppanit ylipäätään ovat täällä. Miksi he ovat paenneet kotimaistaan? Sikäli kuin olen ymmärtänyt, Euroopan muslimit ja muslimimaiden johtajat seisovat yhteisessä rintamassa länsimaailmaa vastaan. Jos pakolaisilla kuitenkin on ollut aito tarve paeta kotoaan, miksi he eivät ole hakeneet turvapaikkaa esimerkiksi Persianlahden öljyemiraateista? Miksi emiirit eivät ole aktiivisesti tarjonneet uskonveljilleen turvapaikkaa? Miksi änkyrämuslimit pakenevat Eurooppaan, joka syrjii, vainoaa ja loukkaa heitä minkä ehtii?
Lähde: Suomi24
Ajatusleikki
Entä jos me olisimme maahanmuuttajina muslimimaissa ja ryhtyisimme vaatimaan puolikuun kieltämistä koulujen juhlissa ja Ramadanin nimeämistä esim. Tammikuun pyhäksi juhlaksi. Rukoileminen olisi kielletty asuinalueillamme, sillä se loukkaa meitä. Sitten vaatisimme burkhan käytön kieltoa naisilta, sillä se yllyttää miehiä väkivaltaisuuksiin ja pelottaa lapsia.
Vaatisimme omat päiväkodit, koulut, kaupat, TV-kanavat, uimahallivuorot ja 2000 uutta kirkkoa (Saksassa on yli 2000 moskeijaa). Jos rasistiset muslimit eivät tähän suostuisi, alkaisimme hakkaamaan, raiskaamaan tai ryöstelemään heitä kaduilla ja uhkaisimme heitä terrorismilla.
Jos Jeesusta pilkattaisiin pilapiirroksissa, uhkaisimme tuhoavamme islamin. Uhkaisimme valloittavamme maailman kristinuskon alle miekoin ja pommein ja opettaisimme pienet lapsemme vihaamaan pakanallisia muslimeja jo 3 vuotiaasta alkaen.
Mitäs arvelet, kauanko muslimit katsoisivat tällaista menoa omassa maassaan?
FST:n tekemässä dokumentissa Norjassa asuvista muslimeista eräs imaami-ehdokas totesi naistoimittajalle. "Miksi lännessä aina puhutaan maltillisista muslimeista? Ei ole olemassa maltillisia muslimeita. Eikä ole olemassa mitään modernia koraanin tulkintaa."
Lähde: Tuuli-blogi
Piiskarangaistus ja vankeutta juhlimisesta
Joulurauhan julistus
Viisi miljoonaa allekirjoitusta ortodoksipatriarkaatin karkottamiseksi Turkista
Lähi-idän kristillisyys kuihtumassa
Muslim countries becoming bolder in persecuting Christians.
Christians in Islamic Countries
Christians in Islamic Countries Targeted
Status of religious freedom in Saudi Arabia
Persecution
Christian Persecution
Human Rights and Christian Persecution
Documenting the Persecution of Christians in the Islamic World
Kansallisen itsetunnon puutteesta
Saksalainen muslimiyhteisö suututti seksuaalivähemmistöt
<< Home