Rikollinen maahanmuutto, vakava uhka!
Miksi Suomen päättäjien pitäisi tehdä aina samat virheet joita ulkomailla tehdään?
Euroopan maista on jo lukuisia näyttöjä siitä että monikulttuurinen yhteiskunta ei toimi ! Monet lähiöt ovat jo potentiaalisia kriisipesäkkeitä. Tietyt kansanryhmät ovat samanlainen syrjäytyjäporukka jokaisessa Euroopan maassa ja jopa Yhdysvalloissa.
USA:n mustista nuorista miehistä 33 % on vankiloissa. USA:n kaikista vangeista 50 % on mustia vaikka heitä on vain 14 % koko väestöstä.
USA:ssa tapahtuu vuosittain 2 miljoonaa rikosta jossa tekijä on värillinen ja uhri valkoinen.
Valkoisella naisella on USA:ssa 200 kertainen riski tulla värillisen raiskaamaksi kuin mustan naisen valkoisen raiskaamaksi.
Ruotsissa oleskelevista afrikkalaisista kulttuurinrikastuttajista 20 prosenttia on tehnyt rikoksia. Ruotsalaisista vain 6 prosenttia on tehnyt rikoksia.
Etelä-Afrikan väkivaltarikostilastot ovat ylittäneet jo ajat sitten USA:n vastaavat luvut heti sen jälkeen kun mustat on päästetty valtaan.
Zimbabwe on sekasorrossa ja varaton kun mustat ovat alkaneet tehdä rasistisia rikoksiaan valkoisia maanomistajia kohtaan ja syrjäyttäneet heidät.
Tukholman Sergelin torin alueella tehtiin poliisiratsia 1995. 50 pidätetystä huumeiden myyjästä 35 oli kotoisin Afrikasta.
Ruotsissa ja Norjassa on ollut lukemattomia nuoriin tyttöihin kohdistuneita joukkoraiskauksia, tekijöinä lähes poikkeuksetta ulkomaalaiset miehet !
9 "maahanmuuttajaa" raiskasi joukolla parkkihallissa 14-vuotiaan ruotsalaisen tytön.
Ruotsissa tuli iso juttu Mehdi Tayebin tapauksesta.
Mehdi Tayeb oli 45 vuotias iranilainen joka asui ensin USA:ssa väärällä nimellä. Siellä hän syyllistyi huumerikoksiin ja raiskasi 13-vuotiaan tytön.
Tayeb muutti Pariisiin jossa kehuskeli pohjoismaisten nuorten tyttöjen valloituksilla. Hänellä oli HiV tartunta. Muutti yhden naisen perässä Ruotsiin. Ei tehnyt päivääkään sellaista työtä jossa olisi maksanut veroja vaikka asui Ruotsissa vuosia.
Tiesi HIV positiivisuudestaan ja oli 6 iltana viikossa yöelämässä esiintyen nimellä Kimball. Esiintyi itseään nuorempana ja kohteena oli 20 vuotiaat ruotsalaistytöt. Noin 150 oli hänen kanssaan yhden yön suhteessa.
Uransa loppuvaiheissa hän huumasi ulkomaalaiskaverinsa kanssa ruotsalaisnaisia ja raiskasi. Ruotsalainen psykiatri kertoi että mies oli täysin häiriintynyt. Lisätietoja voi etsiä Aftonbladetin arkistoista.
Vastaava tapaus Suomessa oli ugandalais HIV raiskaaja, musta Karara ja HIV levittäjä , musta Steven Thomas, työtön raksatyöläinen USA:sta.
Saksassa ilotyttöbisnestä pyörittää välimeren alueen jengit. Nuoria, jopa alaikäisiä tyttöjä värvätään Itä-Euroopasta "au-paireiksi" tms. ja raiskataan sekä pakotetaan prostituutioon.
Saksassa ulkomaalaiset ovat 15-kertaisesti edustettuna huumerikollisuudessa.
Näitä faktoja löytyy vaikka kuinka paljon.
Ja vaikka ne osoittaisivatkin jotain muuta, suomalaisella on täysi oikeus sanoa jos hän ei halua kehitysmaiden ruokittavia asuinympäristöönsä tai maahansa.
Euroopasta on jo havaittavissa kuinka uudet poliittiset vaihtoehdot saavat kansan tuen: Kjaersgaard, Haider, Fini, Berlusconi, Hagen, Frey, Schill, Le-Pen jne. Suomessa ei pidä asettaa mitään esteitä demokratialle.
Koko vallanpitäjien väite "demokratian pitää suojella itseään" on täyttä roskaa ja sen ainoa tarkoitus on estää todellisten uusien vaihtoehtojen tulo DEMOKRATIAN kautta mukaan.
Kansallismieliselle vaihtoehdolle pitää antaa tasavertainen mahdollisuus ja kansa saa päättää, mitä se äänestää.
Jos päättäjät vaivautuisivat edes vähän ottamaan itse selvää uudenlaisesta suomalaisesta ja muiden Euroopan maiden kansallismielisyydestä, he voisivat yllättyä täysin siitä että kyse ei ole totalitaristisesta aatteesta.
Lähde: Otakantaa
Kansallisvaltio, katoava onnela?
Minkälainen on tulevaisuus?
Monikulttuurinen sekametelisoppa? ainoa vaihtoehto?
<< Home